Tervetuloa Autoilijan maailma -blogiin. Uusia kirjoituksia tulee aiheiden ilmestymisestä riippuen vaihtelevalla tahdilla. Tulethan pian uudestaan katsomaan onko mitään uutta luettavaa tai tilaa ilmoitus sähköpostiisi oikean palstan yläreunasta.


lauantai 20. marraskuuta 2010

Delta-auton palvelusta (piti olla Kia Sportage koeajo)

Tänään piti mennä koeajamaan uutta Kia Sportagea, tarkemmin mallia 2,0 AWD CRDi-R EX A/T. Tultiin Delta-autolle Niittykumpuun sovittuun aikaan ja odoteltiin kymmenen minuuttia kun myyjällä oli edellinen asiakas. Kun hän vapautui, tehtiin ajoluvan paperit ja siirryttiin pihalle katsomaan autoa.

Sain oven auki ja huomasin vaihdekepistä että ko. auto on manuaalivaihteilla. Huomautin että koeajoa varatessa nimenomaan sanoin että ainoastaan automaattivaihteinen kiinnostaa johon myyjä totesi että "nooo, tässä nyt on vain tarkoitus ottaa ensi tuntumaa autoon". Kerroin että mielestäni olisi ollut korrektia ilmoittaa minulle jos hänelle selvisi ettei voi järjestää minulle haluamaani ja sovittua autoa koeajettavaksi jolloin hän sanoi että hän voi järjestää sellaisen koeajettavaksi seuraavalle kerralle.

Samaan aikaan tilanteeseen tuli toinen liikkeen asiakas joka kysyi välissä että häntä kiinnostaa myös automaattivaihteinen auto ja koska sellaista voisi koeajaa ja koska autot tulevat toimitukseen. Myyjä sanoi että koeajo onnistuu mahdollisimman pian ja jos auton tilaa heti, voi hän luvata toimituksen vielä tälle vuodelle. Tätä mantraa myyjä hoki myös torstai-iltana kun koeajoa varattiin, "nyt kannattaa tilata pian niin saat auton vielä tänä vuonna" tietäen kysymäni mallin jo siinä kohtaa.

Hetken mietin että käynkö palauttamassa avaimet samantien, mutta ajattelin sitten että ajetaan nyt pieni lenkki ja tehdään koeajoraportti manuaalivaihteisesta karvalakkimallista.

Ajettiin lenkki (kohta lisää koeajosta) ja vietiin auto takaisin liikkeeseen. Kun palautin avaimia niin kerroin että myyjä voi soittaa kun saa sovitunlaisen auton koeajoon ja hän totesi että tehdään niin kun nythän hänellä on minun yhteystietoni. Juteltiin vielä hetki ja kerroin olevani pettynyt liikkeen asiakaspalveluun johon myyjä totesi että eihän hän voi mitään jos haluamaani mallia ei tule maahantuojalle ennen HUHTIKUUTA, jolloin ensimmäiset koeajoyksilöt sitten saadaan liikkeisiin.

Eli nimelliset viisi kuukautta ilmeisesti odotellaan koeajoa jonka ko. myyjä sopi kuitenkin kanssani tälle päivälle. Jännä olisi tietää myös se että mitä tuon koeajoni aikana (noin 45 minuuttia) tapahtui kun vielä ennen koeajoa myyjä lupasi sekä minulle että toiselle asiakkaalle auton tälle vuodelle toimitukseen jos nyt tekee tilauksen..

Olen koeajanut kymmeniä autoja ja asioinut muutenkin melko paljon autoliikkeiden kanssa enkä ole kuin kerran saanut yhtä huonoa palvelua merkkiliikkeestä.

Pistän asiasta palautetta Delta-konsernille ja kerron täällä jos he näkevät tarpeelliseksi kommentoida asiaa.

2 kommenttia:

  1. Hei,

    Kävin samassa kaupassa. Ajoin sen saman oranssin Sportagen. Ajattelin, että automaatti olisi kiva, mutta ajettuani lenkin totesin myyjälle käsivalintaisen olevan ihan ok. Tehtiin kaupat ja saan auton maaliskuun lopussa.

    Laita sä vaan palautteita Deltalle, mutta lopeta se renkaiden potkinta.

    VastaaPoista
  2. Kiitos palautteestasi arvoisa anonyymi. Jos olisit viitsinyt hieman lukea niin olisit löytänyt koeajoraporttini tuosta perästä ja huomannut etten ajanut oranssia autoa.

    Tässä siis kyseinen koeajoraportti: http://autoilijan.blogspot.com/2010/11/kia-sportage-koeajo.html

    Näköjään toimitusajat ovat sitten venyneet kun marraskuussa vielä painotettiin että auton saa ennen vuodenvaihdetta ja sinä joudut omaasi odottamaan maaliskuun lopulle.

    Sain palautteeseen vastauksen Deltalta (sekin löytyy tästä blogista) ja en ajatellut lopettaa renkaiden potkintaa, se kun on ihan hauska harrastus.

    -Jore

    VastaaPoista