Tervetuloa Autoilijan maailma -blogiin. Uusia kirjoituksia tulee aiheiden ilmestymisestä riippuen vaihtelevalla tahdilla. Tulethan pian uudestaan katsomaan onko mitään uutta luettavaa tai tilaa ilmoitus sähköpostiisi oikean palstan yläreunasta.


torstai 31. maaliskuuta 2011

Enää viikko Formula Drift kauden alkuun

Ensi viikon perjantaina jyrähtää käyntiin maailman arvostetuin sekä kovatasoisin drifting-sarja Formula Drift. Sarja kattaa seitsemän osakilpailua joista ensimmäinen ajetaan Long Beachin kaupungissa aivan Los Angelesin lähellä. Kyseessä on katurata jolla ajetaan viikko drifting-kilpailun jälkeen Toyota Grand Prix of Long Beach kilpailu jonka rataa drifting-kilpailu lainaa.


Talven aikana on tapahtunut eurooppalaisittain mielenkiintoisia muutoksia joista päälimmäisenä tietysti Fredric Aasbön siirtyminen ajamaan Need For Speed tiimin Scion TC:llä. Muita siirtymisiä on Dean "Karnage" Kearneyn siirtyminen Samuel Hubinette Racingin Dodge Viperin rattiin ja Eric O'Sullivanin siirtyminen Gardella Racingin Pontiac Solsticen rattiin.


Pohjoismaalaisittain mielenkiintoinen ja ennen kaikkea yllättävä nimi Long Beachin osakilpailun osallistujalistalla on Norjan Kenneth "Kenny" Moen. Moni uskoi varmasti minun tavoin että Kennyn aktiiviura on loppunut jo kauan sitten, joten toivotaan että Formula Drift on tarpeeksi suuri haaste Kennethille jotta hän näyttäisi taas parasta osaamistaan.


Mielenkiintoinen nimi osallistujalistalla on myös D1 kuljettaja Toshiki Yoshioka joka näyttää palaavan Formula Drift sarjaan parin vuoden tauon jälkeen.

Kaikki kilpailut tullaan näkemään livenä osoitteessa http://www.livestream.com/formulad

keskiviikko 30. maaliskuuta 2011

Jaguar XF:n facelift tulossa 2012 mallivuoteen


Erittäin mielenkiintoinen auto jota odotan on tuleva Jaguar XF faceliftattuna. Keulaan tulee kuvien perusteella selkeästi XJ:n muotoa ja jos perä säilyy vanhan mallin kaltaisena niin kokonaisuus tulee olemaan todella hieno. Uusi moottorimalli on 4-sylinterinen, 2,2 litrainen turbodiesel joka on napattu Land Rover Freelanderin keulalta ja Jaguarissa se tulee tarjoamaan 190 hevosvoimaa ja 450Nm vääntöä. Kahdeksan vaihteisen automaattivaihteiston kanssa auto kiihtyy 0-100kmh 8,5 sekunnissa huippunopeuden ollessa 225kmh. CO2 päästöt ovat 149g/km, eli jos perusauton hinta tippuu muuten tuntuvasti niin pienemmän veron kanssa auton hinta saattaisi jäädä jo 50te tuntumaan.


Kun samalla kerrotaan että auton jo valmiiksi hienoa sisustaa päivitetään paremmaksi ja alustaa on myös muokattu paremman käsiteltävyyden suuntaan. Auton virallinen esittely on huhtikuun aikana, eli silloin tarkkoja kuvia autosta.

Suomalaisia autoiluun liittyviä blogeja

Luen päivittäin paria kymmentä autoaiheista sivua ja noiden isoimpien medioiden lisäksi on mukava lukea välillä myös blogeja, niissä kun kirjoittajan omat näkemykset tulevat paremmin esille kuin kaupallisten medioiden sivuilla. Tässä muutama blogi jotka ovat maininnan arvoisia:

500whp.net/blog/


500whp.net on vapaamuotoinen kerho jonka jäseneksi pääsee millä tahansa yli 500 rengashevosvoimaa omaavalla laitteella, vaatimukset eivät siis ole pahat. 500whp.netin blogissa seurataan tehokkaisiin autoihin liittyviä aiheita ja tapahtumia, varsinkin mailin kiihdytykset ovat siellä hyvin seurattuna, sekä ulkomailta että täältä suomesta.

www.alien2nrs.com/blogi/


Alien2nrs on kaveriporukka joka on harrastanut autoja ja niiden rakentelua pitkään ja ovat vahvasti vaikuttaneet suomalaiseen harrasteautokulttuuriin. Japanihenkisyys näkyy vahvasti blogissa ja aiheet ovat uutisia ja uutuuksia maailmalta sekä tapahtumia suomesta sekä muualta maailmasta.

senseiblogi.blogspot.com/


Suomen epävirallinen "stance blogi". Sensei blogissa kyse on hienoista ja ennenkaikkea matalista, siis MATALISTA, autoista. Täällä ei offset-poliisille ole tarvetta!

valimerelle.blogspot.com/


Tästä kirjoitinkin jo aiemmin, eli Nissan kerhosta liikkelle lähtenyt idea jossa 500 euron "romuautoilla" ajetaan euroopan läpi välimerelle jossa autot saavat viimeisen voitelunsa. Juttua on vielä toistaiseksi hieman harvassa, mutta kun kesä lähestyy niin blogi varmasti vilkastuu.

poloinen.blogspot.com/


POLOinen blogi tarjoaa naisen näkökulmaa arkiautoiluun. Jo vuodesta 2008 asti toiminut blogi jossa Jyväskyläläinen insinööri-nainen kirjoittaa kokemuksiaan autoilusta ja siihen liittyvistä asioista.

Virittäjien uusin jakso löytyy tästä.


Päivitys 20.4 Virittäjien kauden päättävä kymmenes jakso löytyy tästä.

Päivitys 13.4 Virittäjien yhdeksäs jakso löytyy täältä.

Päivitys 6.4. Virittäjien kahdeksas jakso on nähtävillä tästä.

Aiemmin tuli arvosteltua virittäjiä kovaan sävyyn ja nyt seitsemän jakson jälkeen voi todeta että parempaan suuntaan ollaan menossa. Ihan kuin leikkaajat olisivat editoinnin myötä "oppineet" tekemään parempaa jälkeä ja nyt ohjelmaa on jo ihan miellyttävää katsoa. Myös kuvakulmia rata-ajosta tuntuu löytyvän lisää. Jotain pieniä ihmeellisiä virheitä löytyy vieläkin, kuten kuutosjaksossa Porsche-kuskin haastattelussa esiintyneet voimakkaat liikenteen äänet, mutta kokonaisuus alkaa olla jo siedettävällä tasolla.

Eilen tullut seiskajakso jossa mukana Mikko Viitalan Opel Manta sekä Matty Suonsivun Fiat 600 on ladattavissa tästä.

maanantai 28. maaliskuuta 2011

Nissan GT-R 2011 kiertää Nurren aikaan 7:24.22!


Merkkitaisteluiden lempilampsi, Nissan GT-R, on saanut tälle vuodelle päivityksen jossa mm. auton huipputehot sekä huippuvääntö ovat kasvaneet mukavasti edellisestä vuodesta. Nissanin tehtaalle ja suunnittelijaporukalle varmasti tärkein tähtäys uudessa mallissa oli saavuttaa edellistä mallia parempi aika Nurburgringilla. Tämä saavutettiin ja uusi huikea aika on 7 minuuttia 24 sekuntia ja 22 sekunnin sadasosaa. Tämän ajan myöden Nissania hitaammaksi jää muunmuassa Maserati MC12, Ferrari Enzo sekä Pagani Zonda F Clubsport. Ei huonommin autolle joka maksaa murto-osan taakse jättämiensä laitteiden hinnoista.

100. kirjoitus ja 20.000 lukijan raja lähellä

Allekirjoittaneen ajoharjoittelua vuodelta 2007
Autoilijan maailma -blogi on ollut olemassa nyt reilu viisi kuukautta ja tämä on sadas kirjoitus minkä kirjoitan. Lukukertoja on kasassa hieman vajaa 20.000 ja olen tähän erittäin tyytyväinen kun blogia ei ole missään erityisesti mainostettu. Tähän asti luetuin kirjoitus on alkutalvella penkan yli livenneestä Subarusta kertova. Muita suosittuja lukukohteita ovat olleet koeajo- sekä messuraportit.

Talvi kun on kaikin puoli hiljaista aikaa autoharrastuksen saralla ja kun silloin autojen koeajokin on kesäaikaa tylsempää puuhaa niin uskon että tekstejä tulee jatkossa vielä ripeämpään tahtiin.

Kiitos tuhansille lukijoilleni että olette löytäneet kirjoitukseni. Muistakaa laittaa osoite suosikkeihinne ja klikkailla sitä tasaisesti niin olen lähempänä toivettani blogista jolla on vakiintunut lukijakunta joka tulee tasaisin välein katsomaan ja lukemaan blogini uutta sisältöä.

-Jore Tikkanen

sunnuntai 27. maaliskuuta 2011

Formula 1 kausi alkaa, katso ilmaiseksi netistä!


F1 kausi on aluillaan ja kun hotellin telkkarista ei näköjään lähetystä näy niin surffasin hieman ja etsin mistä voisi katsoa netissä. Törmäsin tällaiseen sivuun http://www.bbc-player.com/ jossa ohjelma sekä helpot suomenkieliset ohjeet jonka avulla voi katsoa F1 lähetyksiä streamina, ilmaiseksi ja ennenkaikkea ilman "päteviä" suomiselostajia! Nyt ohjelma on pyörinyt tossa itselläni vartin verran ja tuntuu toimivan ihan pirun hyvin! En asentanut noita muita paketteja sivuilta, latasin vain BBC playerin version 1.21 ja aloin katsomaan.

Blog!flow kampanja lukijoilleni


Kuten moni on varmasti huomannut, blogissani näkyy tuossa oikealla Blog!flow palkki jossa esiintyy randomilla linkkejä muihin blogeihin. Ideana tässä on saada blogien lukijoita vierailemaan toisissa blogeissa ja näin saada uutta lukijakuntaa kunkin kirjoittajan blogiin. Homman tyhmä puoli on se että Blog!flow koittaa saada klikkausten määrän samaan, eli jos minun blogistani 10 klikkaa muihin blogeihin niin minun blogini ikonia näytetään sen aikaa että sama kymmenen klikkausta tulee täyteen. Muuten ihan jees, mutta statiikan mukaan se tarkoittaa että se ottaa noin 30.000 näyttöä jotta 10 lukijaa kiinnostuu noista muista blogeista ja vain 1000 näyttöä että sama 10 lukijaa tulee minun blogiini.

Jos siis haluat olla ystävällinen ja auttaa minun blogiani näkymään niin klikkaile randomilla tuosta oikealta noita muita blogeja, lupaan kertoa tulokset testistä viikon-parin sisällä. Isosti tänks jo valmiiksi!  :)

perjantai 25. maaliskuuta 2011

Volkswagen Amarok koeajo


Kun katsoo Volkswagen Amarokia, saattaa ensimmäinen ajatus virheellisesti olla että kyseessä on työväline sellaiselle käyttäjälle jolla on tarve kuljettaa lastia maastossa. Okei, myönnettäköön että tuohonkin tarkoitukseen auto sopisi, mutta tässähän on selkeästi vaihtoehto ottaa citymaasturin tilalle ihan oikea maastoauto.


Amarokin hinnat alkavat vajaasta 36.000 eurosta ilman takapenkkejä ja reilusta 43.000 eurosta takapenkkien kanssa. Takapenkillinen Highline malli on kallein versio ja sillä on hintaa noin 44.500 euroa. Siihen kun laittaa päälle vielä nahkasisustan, radion kosketusnäytöllä, 19" alumiinivanteet sekä krominen turvakaari lavalle ollaan noin 50.000 euron hinnassa, mutta hinnalle saa myös hyvää vastinetta.


VW Centerin myyjä kertoi että varsinkin koeajoissa näkyy tietynlainen "lifestyle" ryhmä ketkä Amarokista ovat kiinnostuneita, tarkoittaen ihmisiä jotka eivät pick-uppia tarvitse työnsä puolesta ja maastoajokin jää satunnaiseen mökkitiellä kruisailuun. Mutta auto on niin hyvän näköinen ettei yhtään ihmetytä että joku haluaisi crossoverin tilalta tällaisen parkkipaikkaansa koristamaan. Nahkasisustalla ja pienillä ulkoisilla tingel-tangeleilla ryyditettynä minä väittäisin VW Amarokia jo tietyllä tavalla "köyhän miehen" G-sarjalaiseksi (Mercedes Benz).


Ajossa auto on mukava ja vaivaton, mielikuvissa hieman pyörinyt ajatus äänekkäästä alustasta tai renkaista loistavat poissaolollaan. Ainoat miinukset tulevat hienoisesta työkonemaisesta moottorin äänestä sekä manuaalivaihteiston lyhyistä välityksistä varsinkin kaupunkiajossa. Automaatti olisi poikaa meille "lifestyle" luokan kuskeille, mutta toki ymmärrän tuon painoisen auton tuovan rajoituksia automaattivaihteiston käytölle.


Alusta on miellyttävän pehmeä, olematta kuitenkaan liian tunnoton mutka-ajossa. Ainoastaan nopeissa väistöliikkeissä tuntuu että alusta/renkaat murtavat hieman alle ja siinä kohtaa meno tuntuu kiikkerältä. Pienellä mutkatiellä Amarok kulkee niin nätisti ettei missään kohtaa tule henkilöautoa ikävä. Lumisella ja jäisellä pinnalla neliveto toimii upeasti ja reilummin kaasua tarjotessa unohtuu helposti että alla on yli kaksi tonnia painava ajoneuvo.



Näkyvyys autosta on poikkeava, edessä päin näkyy suuri konepelti ja peilistä näkyy vain takaikkuna. Vaatii varmasti totuttelua jotta oppii auton mitat tarpeeksi hyvin ettei tule parkkihallissa kolisteltua seiniä. Auton ajaminen tuntuu jotenkin kaksijakoiselta koska sisusta ei tunnu mitenkään suuresta perheautosta poikkeavalta, mutta kaikki edessä olevat autot näyttävät niin pieniltä että tuntuisi mahdolliselta ajaa niiden yli. Kuljettajan paikalta pystyy liikennevaloissa katsomaan esim Lexus RX:n sekä Audi Q5:n katon yli, Audi Q7 alkaa jo olemaan joten kuten samaa kokoluokkaa. Ajo on myöskin hyvin vaivatonta, ohjaus ei ole mitenkään jäykkä ja ajoasento sekä penkit tuntuvat siltä että pidemmätkin siirtymät sujuvat ilman puutumisia. 


Perusteita auton hankintaan voi hakea vaikka veneen (tai kilpa-auton!) vetämisestä, rakennustarvikkeiden kuljettamisesta jne, mutta itselleni riittäisi ostoperusteeksi jo pelkästään auton viileä tyyli. Jos siis haluat tuntea ylemmyyttä liikenteessä ja nauraa crossover ja SUV-wannabe kuskeille niin käy ehdottomasti koeajamassa Amarok!

Koeajetun auton tiedot:

Moottorin tilavuus 
1968 cm3 / 2.0 l
Moottorin teho 
120 kW / 163 hv / 400 nm
Sylintereitä 
4
Vaihteistotyyppi
Manuaali 6v
Vetotapa 
Neliveto
Huippunopeus 
181 km/h
Kiihtyvyys (0-100) 
- s
CO-päästöt 
209 g/km
Polttoainetyyppi 
Diesel
Polttoainesäiliö 
80 l
EU-kulutus (kaupunki) 
9,6 l/100 km
EU-kulutus (maantie) 
6,9 l/100 km
EU-kulutus (yhdistetty) 
7,8 l/100 km
Renkaat 
245 / 65 / W

torstai 24. maaliskuuta 2011

Volkswagen Amarok koeajoon!


PÄIVITYS: Amarokin koeajoraportin voit lukea tästä.

Huomenna koeajan mielenkiintoista mallia Volkkarilta, uutta Amarok pick-uppia. Jostain syystä olen aina tuntenut vetoa nimenomaan double cab mallisiin pick-uppeihin ja tulevaisuuden haaveisiin kuuluu ehdottomasti omistaa joskus sellainen. Auton hyödyllisyys saattaa olla hieman kyseenalainen pk-seudulla asuvalle myyntimiehelle, mutta ei niitä autoja hyötymielessä osteta, eihän?

Edellisiä koeajoja voi lukea tästä. Amarokin koeajoraportin koitan saada kirjoitettua viimeistään lauantaiksi.

keskiviikko 23. maaliskuuta 2011

Peugeot iOn hinnoiteltu


Nyt on hyvä päivä aloittaa maailman pelastaminen sillä markkinoille on rantautumaisillaan kolmen sähköauton ryhmä. Ensimmäisenä ehtii Peugeot iOn ja heti sen vanavedessä saapuvat Mitsubishi iMiEV sekä Citroen C-Zero. Peugeotin ja Citroenin hintakin on vahvistettu ja se on suomessa vain reilu 41.000 euroa. Halvan hinnan selittää verotuksellisesti 0g/km CO2 päästöt jonka ansiosta autoveron osuus on vain reilu 4700 euroa!

Jaa, mutta hetkinen.. Jos katsoo Peugeotilta vastaavaa perinteistä autoa, 5-ovista 107 mallia, niin siinä on autoveroa noin 2000 euroa vaikka CO2 päästöt ovat reilu 100g/km. Niin ja kokonaishintaa 107:lla on vajaa 12te, eli niitä saisi 3 kappaletta yhden iOnin hinnalla ja vielä jäisi bensarahaakin.

No, toisaalta iOn:lla saa pysäköinnit Helsingissä puoleen hintaan ja autotietoisen kettutytön varauksettoman ihailun. Järkiostos siis!


Rehellisesti sanottuna näillä hinnoilla/spekseillä itse halailen mielummin puita jotta niillä olisi edes hyvä mieli ja odotan aikoja jolloin voi olla samaan aikaan ympäristötietoinen sekä fiksu/köyhä. Vaikea kuvitella että noilla hinnoilla yksikään kuluttaja tuollaista autoa tulee ostamaan, eli valtaosa noista tullee päätymään eko-imagoaan kiillottavien yritysten parkkipaikoille.

keskiviikko 16. maaliskuuta 2011

Nissan Skyline GT-R pitää arvonsa järjettömän hyvin


Tuli selattua Nissan-kerhon sivuja ja törmäsin myynti-ilmoitukseen jossa myydään vuosimallin 1999 Nissan Skyline GT-R:ää hintaan 43.900 euroa. Ihan siisti peli kyseessä, mutta miten ihmeessä voi 12 vuotta vanha Nissan maksaa noin paljon, varsinkin kun ottaa huomioon vielä oikean puoleisen ohjauksen? Tuli mieleen verrata mitä muita saman ikäisiä autoja saa vastaavaan hintaan..

Mercedes-Benz CL500 löytyy pari vm 2000 yksilöä hintaan 26.000 euroa ja alle 30te vielä muutamia lisää. Tehoa Mersussa on 306 hevosvoimaa, eli saman verran kuin vakiossa GT-R:ssä ja mukavuusvarusteita varmasti myös riittävästi. CL:n hinta uutena on ollut 172.897 euroa vuonna 2000 ja tämä siis ilman mahdollisia lisävarusteita.

Seuraava Nissanin vastustajaksi hyväksyttävä malli on BMW M5 joita löytyy muutamia alle 30te hinnalla myynnissä. M5:sssa tehoja on 400 hevosvoimaa, eli sitä voi verrata jo hieman piristettyyn GT-R:ään. M5:n hinta uutena oli vuonna 2000 noin 120.000 euroa + lisävarusteet (esim täysnahkaverhoilu 14te!).

Hintaluokan 35-45te ehdottomasti tarjotuin auto on Porsche 911 carrera joita on esim. nettiautossa tusinan verran josta valita. Porschessa on Nissania vastaavat 300 hevosvoimaa ja hinta on ollut uutena 130-140te luokassa.

Muita saman hinta- ja ikäluokan autoja on esim. C5 korimallin Chevrolet Corvette joita löytyy 35te:n tuntumasta ylöspäin. Corvettessa tehoja 345 hevosvoimaa ja uusi C5 maksoi suomessa vuonna 2002 noin 115te. 363 hevosvoimainen Jaguar XKR jonka saisi 36.000 euron hintaan, uutena Jagge maksanut noin 140te. Myös 380 hevosvoimainen Audi RS4 löytyisi 37.500 euron hintaan, joskin sillä on ajettu enemmän kuin muilla esimerkkiautoilla.

Nissanin myynti-ilmoitus löytyy täältä:
http://www.nettiauto.com/nissan/skyline/3771397

keskiviikko 9. maaliskuuta 2011

Formula Drift jatkaa lähi-idän valloittamista, vuorossa Qatar!


Formula Drift organisaatio oli sen verran tyytyväinen Abu Dhabin näytöskilpailuun että luvassa on jatkoa kuminsavulle lähi-idässä! Maaliskuun 18. päivä järjestetään Dohan kaupungissa Qatarissa samanlainen näytöskilpailu johon osallistuu seitsemän Formula Drift kuljettajan lisäksi Malesian "drifting prinssi" Tengku Djan sekä Thaimaan Kik Sak Nana. Kilpailu ajetaan kahdeksan auton kaaviona, eli yksi kuljettajista tippuu pois lajittelujen jälkeen. Kilpailu on nähtävissä live streamina.

Mukana on myös Abu Dhabin osakilpailun voittanut norjan Fredric Aasbö. Toivotaan että Fredi yltyy yhtä hurjiin suorituksiin myös Qatarin osakilpailussa.


tiistai 1. maaliskuuta 2011

Toyota FT-86 konsepti, kaunottaresta hirviöksi.

Konseptin 1. vaihe
Varmasti useimman autoharrastajan ja varsinkin nykyisen tai entisen kilvanajajan unelma on ja tulee olemaan edullinen takavetoinen sport-coupe. Ehdottomasti tähän genreen on sijoittunut ensimmäisestä julkaisustaan asti Toyotan FT-86 konsepti jonka tarkoitus on palauttaa Toyota takaisin urheiluautojen valmistajaksi kevyellä ja huipputasapainoisella takavetoisella urheiluautolla.

Konseptin 1. vaihe
Ensimmäiset kuvat konseptista olivat suorastaan unelma, yksi hienoimmista normaali-ihmisen saavutettavissa olevista pikku-coupeista ja hintaluokan piti pysyä sitten joskus suomeen saapuessaankin 30-35te luokassa. Ensimmäinen kolahdus tähän tuli viime lokakuussa kun valmistaja kertoi USA:n jälleenmyyjille että konseptia seuraavaa tuotantomallia tullaan amerikassa myymään Scionin merkeillä varustettuna ja hinnan odotetaan asettuvan 25.000 dollarin tasolle. Tämä vastannee reilun 40 tuhannen euron hintaa suomessa.

Konseptin 2. vaihe
Seuraava suurempi kolahdus tuli tänään kun Geneven autonäyttely aukesi. Upeasta ja linjakkaasta sportista on saatu konseptin kakkosvaiheeseen muokattua ruma möhkö jossa on saatu rumennettu Infinity G37:n perä yhdistettyä vanhaa Hyundai Coupea muistuttavaan keulaan ja paketoitua koko komeus Batmobilea muistuttavaksi hirveydeksi.

Konseptin 2. vaihe
Enää puuttuu se että Hyundai Genesis Coupen tavoin suomeen tultaisiin tuomaan jotain nahkapenkkistä ja automaattivaihteista luxus-mallia 50te hintalapulla niin on jälleen saatu yksi unelma ajettua kauaksi autoharrastajien tavoittamattomiin.

Audi RS3 hinnoiteltu


Kun kirjoitin marraskuun lopulla esitellystä Audi RS3 sportti-kompaktista heitin arvalla suomen hinnaksi 75.000 euroa. Nyt maahantuoja julkisti virallisen hinnan joka on jopa hieman edullisempi 72.240 euroa. Tosin jos siihen pistää perinteisen Audin 10% varustelulisän niin ollaan jo lähes 80.000 euron tuntumassa.

Audi haluaa kunnioittaa perinteitä hinnoittelemalla lisävarusteet siten ettei varmasti haise köyhälle, tässä pari esimerkkiä mitä ruksit oikeassa kohtaa tulee kustantamaan:

- RS3 istumet edessä, 5433 euroa
- Etuistuimien selkänojien takaosat korinväriset, 3717 euroa
- Audi Exclusive erikoisvärit, 3901 euroa
- Audi Exclusive nahkaverhoilu, 6653 euroa
- DVD-navigointijärjestelmä, 4100 euroa

Näihin kun lisätään vielä bluetooth-handsfree (1000e), TV-vastaanotin (1800e) ja matta-alumiini optiikkapaketti (1500e) niin päästään komeaan reilun 100.000 euron hintaan jolla saisi vaatimattomat neljä kappaletta perus A3 malleja (1.2TSI).

Audi RS3 esittelyyn pääset tästä.