Tervetuloa Autoilijan maailma -blogiin. Uusia kirjoituksia tulee aiheiden ilmestymisestä riippuen vaihtelevalla tahdilla. Tulethan pian uudestaan katsomaan onko mitään uutta luettavaa tai tilaa ilmoitus sähköpostiisi oikean palstan yläreunasta.


tiistai 16. elokuuta 2011

Ken Blockin neljäs Gymkhana video julkaistu!


Rallimaailman "kauhukakara" on taas koonnut satojen tuntien videonauhat yhdeksi kirkkain värein käärötyksi silmäkarkiksi kaikkien hooniganien nautittavaksi. Tällä kertaa mustaa viivaa piirretään Hollywoodin Universal Studioilla menneiden vuosien suosikkileffojen lavasteissa. Näkyvin muutos nelosjaksossa on puolentoista minuutin alkutekstit sekä kahden minuutin lopputekstit (jotka ovat paljon jopa Blockin asteikolla viiden minuutin mainoksessa). Sisällöllisesti pari hienoa kohtaa löytyy, mm. liikkuvien trukkien ympäri rundin pyöritys sekä gorillan alta tikapuiden kaataminen. Kauko-ohjauksella toimivat in-car sekä on-board kamerat on hieno uutuus jota tulemme varmastikin näkemään monien kotimaisten ja ulkomaisten drifting/street leffojen kuvausporukoiden "apinoimana".

Ihan kelpo pätkä joskaan ei vauhdikkuudessa hakkaa vieläkään ensimmäistä gymkhana videota.

lauantai 6. elokuuta 2011

Autourheilun kattojärjestöjärjestelmää tulisi päivittää


Autourheilun kansallinen lajiliitto, AKK, on taho joka jakaa mielipiteitä erittäin vahvasti autourheilun harrastajien parissa. Kannattajiakin löytyy, mutta varsinkin vastustajat pitävät kovaa ääntä lajiliiton huonoista puolista ja jopa syytöksiä eri lajien tappamisesta on nähty eri medioissa (etenkin nettifoorumeilla). Jokaisella auktoriteetilla on toki aina vastustajansa, mutta aivan tyhjästä eivät kaikki kommentit voi kummuta.

Oma kokemukseni lajiliiton toiminnasta on pintapuolinen sillä toimin drifting-lajiryhmän jäsenenä vuodet 2009 ja 2010 ja näitä havaintoja olen täydentänyt jokseenkin puolueellisilla kommenteilla muiden lajien parista sekä kahvipöytäkeskusteluissa että nettifoorumeilta luettuna.

Suurimmat sodat tuntuvat syttyvän aina kun AKK:lta tulee sääntöuudistuksia, etenkin silloin kun uudistukset ovat lisävaatimuksia tai tiukennuksia jotka kohdistuvat kilpa-autoon tai -varusteisiin. Tämän vuotinen pumppubensasääntö sai risuja usealta lajiryhmältä, ensi vuoden alussa tuleva HANS pakko otettiin vastaan todella nihkeästi drifting-piireissä ja jatkuva varusteiden päivittäminen ja leimojen vahtaaminen suututtaa Historic luokkien harrastajia. Vaikka uudistukset tähtäävätkin pääosin turvallisuuden parantamiseen voidaan miettiä kuinka suuri painoarvo niillä oikeasti on kun nykyiselläänkin on pärjätty varsin mainiosti.

Myös AKK:n henkilöstön määrä ja työnjako jättää joko toivomisen varaa, tai toisaalta kertoo omaa kieltään siitä mikä painoarvo eri lajeilla on talon sisällä. Jos lajipäälliköllä on allaan viisi eri lajia on varmaa että hän ei edes halutessaan pysty panostamaan kaikkiin lajeihin niiden vaatimaa työmäärää. Asia on helppo nähdä siten että toiset lajit on jo valmiiksi sijoitettu alemman tärkeysasteen luokkaan jolloin riittää että jäsenmaksut juoksevat AKK:n suuntaan ja niitä vastaan joku tekee edes näennäisesti jotain lajiin liittyvää työpäiviensä aikana.

Kaikessa AKK:n liittyvässä kommunikaatiossa huomaa selkeästi jaon kansainväliseen ammattilaiseen kilpauraan tähtääviin FIA-lajeihin ja harrastajapohjaisiin ei-FIA-lajeihin joista ensimmäisen eteen sijoitetaan luonnollisesti suurin työpanos ja jälkimmäiset ikään kuin elävät mukana. Tämä on mielestäni suurin ongelma liiton toiminnassa johon tulisi tulevaisuudessa miettiä vaihtoehtoista ratkaisumallia. Tällaisenaan toiminta tulee aina olemaan sellaista että se haittaa molempien lajityyppien kehitystä siten että FIA-lajit joutuvat raahamaan muita lajeja perässään ja muut lajit taas hautautuvat FIA-lajien tärkeyden alle. Suuri osa yleisistä sääntöuudistuksistakin kohdistuu ensisijaisesti FIA-lajeihin.

Oma näkemykseni olisi että AKK:n tulisi jakautua toiminnallisesti sekä organisaatiollisesti kahteen osaan joista toinen puoli on ns. PRO-puoli joka ajaa FIA-lajien tarpeita ja etuja ja toinen puolisko olisi harrastajalajien puoli johon voitaisiin noita PRO-puolen uudistuksia tuoda harkinnan mukaan, mutta jossa olisi kuitenkin enemmän tilaa harkinnalle lajikohtaisten erivapauksien ym. suhteen. Harrastajapuolella lajien vetovastuu voisi myös olla AKK:n toimiston ulkopuolisilla henkilöillä, joskin heillä säilyisi raportointivastuu AKK:n henkilöstölle.

Tarvittaessa tällainen järjestely voitaisiin tehdä myös ilman AKK:n "suostumusta" sillä suomessa on vapaa kilpailu painettu lakiin jolloin kuka tahansa voi järjestää autokilpailuja, myös ilman AKK:n lupaa. Merkittävin asia mitä AKK tuo kilpailijoille sekä kilpailuja järjestäville moottorikerhoille on lisenssien myötä vakuutusket, mutta nekin on saatavissa myös muita reittejä pitkin. Ja jos mietitään näiden "harrastelajien" harrastajamääriä niin niillä jäsen- sekä kilpailulupamaksuilla pyörittäisi jo helposti organisaatiota joka pitäisi naruja hallussaan.

maanantai 1. elokuuta 2011

Mercedes-Benz C-coupe koeajo


Mercedes-Benzin C-sarja päivittyi tänä keväänä uudella mallilla kun aiemmin CLK-mallisarjana tunnettu coupe malli muuttui uuden mallin myötä C-coupeksi. Auto on muotoiltu mersun nykylinjoja noudattaen ja siitä syystä uutuus onkin varsin näyttävän näköinen. C-coupea on suunniteltu varmasti ajatellen pääkilpailijoita, BMW:n 300-sarjan coupea sekä audin A5 mallistoa.


Auton matala kattolinja, leveät lokarit ja agressiivinen keula antavat onnistuneesti kuvan urheilullisesta välineestä ja sitä C-coupe on. Tosin testiauton 220 CDI tekniikka jättää ehkä hieman toivomisen varaan kulkupuolella, mutta 400Nm vääntö auttaa kyllä "unohtamaan" vain 170 hevosvoiman huipputehon sillä meno on normaalissa liikenteessä varsin jouhevaa. Malliston kevyintä vaihtoehtoa (155hv /250Nm bensakone) en kyllä edes miettisi jos hankintapäätös olisi edessä sillä mitenkään nopeasta autosta ei tuon 220 CDI:n kohdallakaan puhuta.


Sisusta on erittäin asiallinen ja AMG-paketin mukana tuoma puolinahkaverhoilu sekä musta kangaskatto antavat ulkonäön lupaavaa sporttisuutta myös sisälle. Ratti on hienon näköinen sekä toimiva, siitä löytyy vaihdevivut sekä ajo/viihdetietokoneen ohjausnapit helposti sormien ulottuvilta. Mittaristo on selkeä ja graafinen värinäyttö nopeusmittarin keskellä kertoo valinnan mukaan soittimen tietoja, navigaatiotietoja tai ajotietokoneen tietoja.


Takapenkillä on tilaa kahdelle lapselle tai pienikokoiselle aikuiselle. Täysikokoinen mies ei taakse mahdu pääntilojen tai jalkatilojen puolesta.


Ajoltaan C220CDI Coupe on mukava, joskin AMG-paketin tuoma alustasarja antaa erittäin jämäkän tuntuman tiehen ja auto ei turhia kallistele kovemmissakaan nopeuksissa. Mutkapätkällä testatessa pysyi vaivattomasti reippaasti (ei kovaa) ajavan moottoripyörän perässä, eikä mutkissa tuntunut kertaakaan siltä että ajo-ominaisuudet loppuisivat kesken. Kiihdytykset on reippaita, mutta eivät tietenkään missään määrin nopeita, siihen ei moottorista löydy paukkuja. Moottori on erittäin hiljainen ja ainoa melunlähde on renkaat jotka tuntuvat olevan melko herkkiä asvaltin laadulle. Uudella tasaisella asvaltilla on melko hiljaista, mutta vanhemmalle asvaltille ajettaessa alkaa melkoinen jyrinä. Tämä saattaa johtua AMG-paketin leveämmistä renkaista tai jäykemmästä alustasta.


Lisävarusteita testiyksilöstö löytyy runsaasti ja oli mukavaa päästä testaamaan uutta tekniikkaa kuten kaistavahtia, kuolleen kulman vahtia jne. Apujärjestelmät tuntuivat fiksuilta ja voivat varmasti ehkäistä väsymyksestä tai muusta tarkkaavaisuutta hetkellisesti heikentävästä asiasta johtuvia onnettomuuksia.


Entäs se fiilis puoli? En ole itse koskaan ollut mersu-ihminen, eli McLaren takkeja ei roiku vaatekaapissa eikä tähtäinlogo tässä yhteydessä aiheuta muutenkaan sydämentykytyksiä. Pakko se on kuitenkin todeta että C-coupessa on sitä jotain. Esim aiemmin testaamaani Hyundai Genesis Coupeen nähden kokonaisuus on jollain tavalla parempi. Sisusta on hieman paremmin viimeistelty ja ulkonäkökin on jollain tavalla ylväämpi ja agressiivisempi. Viikonlopun aikana silmä tottui jo hyvin ajatukseen että C-coupe voisi löytyä omasta parkkiruudusta pidempäänkin, mutta.. Se ainainen mutta.


C220 CDI Coupe maksaa automaattivaihteisena lähtöhinnaltaan 52.000 euroa. Kun varustelistasta ruksii AMG-paketin, viihdelaitteiston, turvajärjestelmiä sekä tarvittavaa pikkusälää niin hinta onkin yht'äkkiä lähellä 70.000 euron rajaa. Ja tässä kohtaa puhutaan siis pikkudieselistä! Jos halutaan kulkupuolta esim. tuon Genesis Coupen verran (reilu 300hv bensakone) niin hintaa on vielä noin 12.000 euroa enemmän, eli ollaan turvallisesti 80.000 euron paremmalla puolella.


Hinta pilaa tämänkin auton sillä korkea hintalappu tuo niin paljon muita vaihtoehtoja että valinnan osuminen mersuun alkaa tuntumaan jo epätodennäköiseltä vaihtoehdolta. Mutta ehkä auto onkin suunnattu niille kenellä on varaa maksaa autosta 60.000 euroa miettimättä tarkemmin mitä sillä saa ja ostaa vaan se laite mikä fiiliksen mukaan tuntuu sillä hetkellä sopivalta? Se on ainakin varmaa että mersu ei ostopäätöksen tehneelle tule tuottamaan pienintäkään pettymystä.


Moottorin tilavuus 
2143 cm3 / 2.1 l
Moottorin teho 
125 kW / 168 hv / 400 nm
Sylintereitä 
4
Vaihteistotyyppi
Automaatti 7v
Vetotapa 
Takaveto
Huippunopeus 
231 km/h
Kiihtyvyys (0-100) 
8,1 s
CO-päästöt 
128 g/km
Polttoainetyyppi 
Diesel
Polttoainesäiliö 
59 l
EU-kulutus (kaupunki) 
6,1 l/100 km
EU-kulutus (maantie) 
4,2 l/100 km
EU-kulutus (yhdistetty) 
4,9 l/100 km
Renkaat 
225 / 40 / 18 & 255 / 35 / R18