Tervetuloa Autoilijan maailma -blogiin. Uusia kirjoituksia tulee aiheiden ilmestymisestä riippuen vaihtelevalla tahdilla. Tulethan pian uudestaan katsomaan onko mitään uutta luettavaa tai tilaa ilmoitus sähköpostiisi oikean palstan yläreunasta.


tiistai 1. maaliskuuta 2011

Toyota FT-86 konsepti, kaunottaresta hirviöksi.

Konseptin 1. vaihe
Varmasti useimman autoharrastajan ja varsinkin nykyisen tai entisen kilvanajajan unelma on ja tulee olemaan edullinen takavetoinen sport-coupe. Ehdottomasti tähän genreen on sijoittunut ensimmäisestä julkaisustaan asti Toyotan FT-86 konsepti jonka tarkoitus on palauttaa Toyota takaisin urheiluautojen valmistajaksi kevyellä ja huipputasapainoisella takavetoisella urheiluautolla.

Konseptin 1. vaihe
Ensimmäiset kuvat konseptista olivat suorastaan unelma, yksi hienoimmista normaali-ihmisen saavutettavissa olevista pikku-coupeista ja hintaluokan piti pysyä sitten joskus suomeen saapuessaankin 30-35te luokassa. Ensimmäinen kolahdus tähän tuli viime lokakuussa kun valmistaja kertoi USA:n jälleenmyyjille että konseptia seuraavaa tuotantomallia tullaan amerikassa myymään Scionin merkeillä varustettuna ja hinnan odotetaan asettuvan 25.000 dollarin tasolle. Tämä vastannee reilun 40 tuhannen euron hintaa suomessa.

Konseptin 2. vaihe
Seuraava suurempi kolahdus tuli tänään kun Geneven autonäyttely aukesi. Upeasta ja linjakkaasta sportista on saatu konseptin kakkosvaiheeseen muokattua ruma möhkö jossa on saatu rumennettu Infinity G37:n perä yhdistettyä vanhaa Hyundai Coupea muistuttavaan keulaan ja paketoitua koko komeus Batmobilea muistuttavaksi hirveydeksi.

Konseptin 2. vaihe
Enää puuttuu se että Hyundai Genesis Coupen tavoin suomeen tultaisiin tuomaan jotain nahkapenkkistä ja automaattivaihteista luxus-mallia 50te hintalapulla niin on jälleen saatu yksi unelma ajettua kauaksi autoharrastajien tavoittamattomiin.

12 kommenttia:

  1. Niin tuohan on siis vielä konsepti, eikä tuo kyllä niin ruma ole, olen nähnyt rumempiakin... Esim kaikki VAG konsernin tuotteet.

    VastaaPoista
  2. Voisihan tuota vielä hiukan parannella, mutta ennemminkin autoon on yritetty saada hiukan enemmän luonnetta. Konseptin ensimmäinen vaihe oli varsin hajuton ja mauton. Ei herättänyt ainakaan minussa mitään tunteita.

    VastaaPoista
  3. paremman näköinen tuo 2.vaihe on kuin ensimmäinen. Ekan keulan oli liian mieto. Mutta oli ulkonäkö 1. tai 2. vaihe tai jotain siltä väliltä, niin siltikin haluttavuuden määrittelee se mitä pellin alle tulee ja mitä on suomessa saatavilla. Jos mennään yhtään lähelle hyundain linjaa, niin ft-86:n taru oli siinä. Ei kiinnosta pätkän vertaa.

    VastaaPoista
  4. Kyllä itsekkin pidän enemmän tuosta 2. vaiheen lookista.. Kieltämättä pikkasen liian räväkkä toi on, mutta yleisesti ottaen muotoiluna arvostan henkilökohtaisesti rohkeaa muotoilua, kunhan kokonaisuus on tyylikäs.

    Tätä kyllä odotellessa, 20 vuoden päästä se on varmaan jo käytettynä sen hintanen että rahkeaa ostamaan. ;D

    VastaaPoista
  5. Onpas hölmö artikkeli. Eli tehtaan mukaan konseptissa pysytään, joten aika turha ruveta vielä paskaa maalaamaan. Toisekseen, hyndai (vai mikä se nyt oli) coupe on iso ja lahna. Täysin erilainen ajatus coupeesta mitä toyotalla on ikinä ollutkaan.. Tuo hyundai on aika suora vastaus audi tt:lle ja nismon 370zetalle. Painavaa ja bulevardia, ei sporttista.

    Onhan tuo auto hyvännäköinen ja aggressiivisen oloinen. Hinta jäänee sinne 25t$:n hujakoille. Mikä on ok, jos ajatellaan että tehoja tulee olemaan sen 200hv. Luulen että autosta tulee suht taloudellinen, joten hinta ei pomppaa verojenkaan myötä liian kovaksi. 35te saattaa hyvinkin olla realismia. Eli nyt puhuttaisiin civic type-r hinnoista.

    VastaaPoista
  6. Hienoa että aihe herättää keskustelua. Kommenttien perusteella näyttää siis siltä että Toyota on osunut naulankantaan batmobiilillaan niiden vallatessa suomen kadut ensi vuoden aikana. Itse joutuisin kyllä taipumaan johonkin elegantimpaan laitteeseen tuon möhkön tilalta. Ja 35te on kyllä toiveajattelua, jos hinta oikeasti jää tohon niin voit arvoisa anonyymi tulla ensi vuonna muistuttamaan että olin väärässä :)

    VastaaPoista
  7. Joo, toivottavasti ne ottaa järjen käteen ja ottaa pienen askeleen taakseppäin tossa säätämisessä, kyllä toi ensimmäinen consepti pesee. Tuo IInen on jo vähän liikaa.

    VastaaPoista
  8. Jorelle:

    Itse olen seurannut auton kehitystä alusta alkaen, joten voidaan varsin hyvin jatkaa keskustelua.

    Eleganssia saa hakea vaikka audi a5:sesta tai passatin coupeesta. Miksei myös tt:stä ja 300-sarjan coupeista. Hauskuutta noista ei järkirahalla löydy kyllä tippaakaan, ikävä kyllä. FT86 on eri maata, ei varman päälle suunniteltua eleganssia vaan aggressiivisuutta ja ajamisen nautintoa järkevällä hinnalla.

    Mitat on jo suht koht selvillä, auton kokoluokka on hyvin lähellä mazda mx-5 ja honda s2000 luokkaa. Joten autosta tulee pieni ja kevyt. Mazdan alkaen-hinta on hiukan alle 35te ja uskon että toyotalla on haluja puristaa hinta täällä tuohon samaan kategoriaan. Onhan tietty tuo toyota tehokkaampi, mutta uskoisin että coupen rakentaminen on edukkaampaa kuin avoauton tekeminen. Ja niin, kyllähän tuo takavetoinen coupee vaan niin hyvälle kuulostaa...

    Anonyymi yllä

    VastaaPoista
  9. Mä ottaisin vielä ton aggressiivisuuden ja ajamisen nautinnon kanssakin ennemmin ton pelkistetymmän ja linjakkaamman korin kuin tuon möhköfantin :)

    Toyota Celica T-sport maksoi uutena 45te luokkaa ja siinä oli 192hv. Meinaat että uusi coupe menee 10te halvemmaksi? MX-5 oli tosiaan alkaen se 35te, mutta silloin sai reilu 120hp moottorin ja 5-lovisen laatikon.

    Jos olet oikeassa tosta hinnasta niin sehän olisi enemmän kuin hieno asia, ensimmäinen kohtuu hintainen takavetosportti sitten 200SX Nissanin. Itse vaan olen sen verran skeptikko etten tohon ainakaan vielä pysty uskomaan.

    VastaaPoista
  10. Hinnoitteluhan suomessa on tunnetusti hankalaa autojen kanssa :) Mutta tuo T-Sport Celica oli malliston huippumalli, siis varusteidensakin osalta. Tämä luonnollisesti nosti hintaa. Lähtötaso suhnulla koneella ja ookoo varusteilla oli 33te. Siitä voi jotain johtopäätöksiä vetää. Tuo T-Sport Celica oli hieno auto todella hyvällä ajettavuudella, ainoa heikkous oli tuo hinta..

    Nyt asiaan, FT86 huippumalli/turbomalli maksaa ihan varmasti sen 45te. Mutta aloitusmalli pitäisi olla kilpailukykyinen hinnaltaan, painua siis suomessakin 35te hujakoille. Jos tosiaan moottori on lähellekkään kaksisataa heppanen ja paino pysyy siinä 1200 kilossa, on hinta ja suorituskykysuhde kunnossa. Tällaista entry-level sporttia tästä toivotaan. Huippumallit turbolla on sitten eri ostajille kuin mitä minä edustan..

    Tässä pätkä Akio Toyodan ajatuksista:
    "- Kun Toyota 2000 GT esiteltiin vuonna 1965, olin 11-vuotias. Ajattelin, että aikuiseksi kasvettuani haluan ajaa jotain vastaavaa autoa. Unelmani toteutui täydellisesti, kun sain myöhemmin ajaa juuri tuollaisella legendaarisen maineen saaneella autolla historic-luokan kilpailussa. Toyotan esitellessä nyt Celica-, Supra- ja MR2-malliensa seuraajan toivon nuorten ihmisten tuntevan sitä kohtaan samaa vahvaa ihastusta, jota minä sain kokea 1960-luvulla, toteaa Toyota Motor Corporationin pääjohtaja Akio Toyoda."

    Lähde MSN. Kovat on sportilla odotukset jopa itsensä Toyodan suunnalta.

    Anonyymi yllä

    VastaaPoista
  11. Nämä tulevat olemaan kaksi eri autoa, ainakin jos on uskomista toyotan omia sivuja... ekasta olis tulossa celica ja toisesta se scion...

    VastaaPoista
  12. Noniin, arvosteluiden mukaan tästä tuli rutkasti parempi mitä kukaan uskalsi toivoa. Hienoa! Saksasta käytetyn uittaminen kolmen vuoden kuluttua kuulostaa suunnitelmalle.

    Anonyymi yllä

    VastaaPoista