Tervetuloa Autoilijan maailma -blogiin. Uusia kirjoituksia tulee aiheiden ilmestymisestä riippuen vaihtelevalla tahdilla. Tulethan pian uudestaan katsomaan onko mitään uutta luettavaa tai tilaa ilmoitus sähköpostiisi oikean palstan yläreunasta.


torstai 2. kesäkuuta 2011

Peugeot iOn koeajo


Sähköautoista on puhuttu ja kirjoitettu jo pitkään ja osa ihmisistä tuntuu odottavan niiden mullistavan automarkkinat kokonaan. Idea on kaunis ja luontoystävällisyys sopisi toki monen ajattelumalliin, omani mukaan lukien, mutta jos todellisuus on munan mallinen "mopoauto" jolla hintaa 41.000 euroa ja toimintasäde enimmilläänkin 150 kilometriä niin ideologia on hieman koetuksella.


Lähdin kuitenkin mieli avoimena kokeilemaan Peugeot iOnia joka on ensimmäinen täyssähköauto jota kokeilen. Auton ulkonäkö on lähinnä huvittava joka johtuu pääosin auton alle 1,5 metrin leveydestä ollen 25cm kapeampi kuin muut kokoluokkansa edustajat. Mittaakin autolle on kertynyt alle 3,5 metriä. Sisusta on melko simppeli, mutta viimeistely on auton kokoluokkaan nähden kiitettävä. Kiiltävät pinnat ja nahkainen ohjauspyörä sekä vaihdekepin nuppi tuovat mukavaa fiilistä. Perus toiminteet löytyvät tutuilta paikoilta ja oikeastaan ainoa selkeä puute on vakionopeuden säädin mitä iOniin ei ilmeisesti tarjota edes lisävarusteena.


Auto käynnistetään kuin normaali auto, mikä tuntuu tavallaan hassulta. Ensin laitetaan virrat päälle ja sen jälkeen avainta käännetään starttiasentoon jonka jälkeen kojetauluun ilmestyy "ready" valo mikä tarkoittaa että auto on "käynnissä". Mitään ääntä ei tietystikään sähköautosta lähde, eli sen puoleen tuo starttivaihe tuntuu hieman turhalta.


Liikkeelle lähdettäessä tulee uskomaton fiilis kun auto lähtee paikaltaan lähes äänettömästi. Pieni huvipuiston laitteita muistuttava sähköinen vinkaisu kuuluu, mutta muuten ääntä alkaa kuulumaan vasta nopeuden kasvaessa kun rengasmelu alkaa tulla kuuluviin. Auto liikkuu jo pienellä energiapolkimen (huomautus kielitoimistolle kaasupoljin sanan korvaustarpeesta!) painalluksella ja mittariston suurin mittari kertoo taloudellisesta polkimen käytöstä osoittamalla viisarilla eco-aluetta. Kun polkimen painaa pohjaan siirtyy viisari mittarin ääriasentoon power-alueelle ja kiihtyvyys on oikeasti varsin kiitettävää tasoa.


Autolla pysyy täysin normaaliliikenteen vauhdissa ja auto on käyttökelpoinen myös moottoritienopeuksissa. Käsiteltävyys ja suuntavakaus on jopa ällistyttävän hyvä ottaen huomioon "kottikärryistä lainattujen" 145mm leveiden eturenkaiden kapeuden. Parhaimmillaan auto on kuitenkin kaupunkiliikenteessä johon auto on tehty. Auto liikkuu todella vaivattomasti, se on todella ketterä kokonsa ja pyörien kääntyvyydensä vuoksi ja alusta on erittäin miellyttävä epätasaisella alustallakin.


Parhaat sähköauton ominaisuudet ovat sen suuri vääntömomentti sekä vaihteettomuus. Kun normaalissa automaattivaihteisessa autossa kaasun vaste on aina puutteellinen ja auto joutuu vaihtamaan tarvittaessa vaihteita on sähköautossa aina oikea määrä tehoa tarjolla viiveettömästi. Ainoa muuttuja tehossa on siis polkimen asento. Myös kiihdytys tuntuu poikkeukselliselta ja nautinnolliselta kun tehoon ei tule missään vaiheessa katkoa. Tyttöystäväni ajoi autolla myös pienen lenkin ja kehui auton olevan helpompi ajaa kuin "normaali" automaattivaihteinen auto kun teho tulee niin tasaisesti, tarkoittaen tällä sitä ettei automaatti arvo omasta mielestään sopivaa vaihdetta jonka jälkeen teho nykäisee.


Ensimmäinen kokemukseni sähköautoilusta oli siis erittäin positiivinen sillä erotuksella että auton kanssa joutui elämään vain yhden päivän eikä silloinkaan ollut ajotarpeita työmatkan lisäksi. Tuntui kuitenkin ahdistavalta katsoa jäljellä olevien kilometrien määrää ja laskea paljonko sen hetkisestä sijainnista olisi matkaa kotiin jotta akkuja riittäisi vielä 30km matkaan auton palauttamista varten.


Nykyisellään sähköautoa ei voi pitää vaihtoehtona polttomoottorilla varustetulle autolle sillä toimintasäde on aivan liian pieni ja latausaika liian iso (noin 6-7 tuntia). Tämän lisäksi laturi vaatii 16 ampeerin sulakkeen, eli normaali tolppapaikka ei tuohon riitä ja muutenkin laturin käyttäminen ulkona ei oikein toimi koska laturi ei tule autoon kiinni millään tavalla. Varkaus tai ilkivalta olisi siis mahdollista ja asuinalueesta riippuen jopa todennäköistä. Tuollaisenaan sähköauto sopii rikkaalle ihmiselle joka ajaa korkeintaan 100km päivässä ja jolla on talli jossa auton voi ladata.


Jotta sähköauto olisi oikeasti vaihtoehto tulisi perustoimintasäteen olla yli 200km luokkaa ja hinnan pitäisi olla lähellä saman kokoluokan polttomoottorista vaihtoehtoa. Tämän lisäksi langaton lataus toisi käyttömukavuuden sille tasolle ettei auton käyttö eroaisi käytännössä normaalista autoilusta. Myös polttomoottorilla varustettu "extended range" toiminne mahdollistaisi sähköauton käyttämisen ainoana autona. Nämä kaikki tekniikat ovat jo kuluttajien saatavissa, kunhan ne saataisiin yhdessä paketissa järkevään hintaan.


Moottorin tilavuus 
Sähkömoottori
Moottorin teho 
47 kW / 64 hv / 180 nm
Sylintereitä 
-
Vaihteistotyyppi
-
Vetotapa 
Takaveto
Huippunopeus 
130 km/h
Kiihtyvyys (0-100) 
15,9 s
CO-päästöt 
0 g/km
Polttoainetyyppi 
-
Polttoainesäiliö 
-
EU-kulutus (kaupunki) 
-
EU-kulutus (maantie) 
-
EU-kulutus (yhdistetty) 
-
Renkaat 
145 / 65 / 15 & 175 / 55 / 15

4 kommenttia:

  1. En tiedä mikä on viimeisin tuomio kyseiselle toiminta idealle, mutta Top Gearissa esitelty vetysähkö auto kuulosti oikeasti järkevältä.. Eli autoon tankattiin vetyä, joka muutettiin autossa sähköksi..

    Energiahäviöt oli muistaakseni muutaman prosentin luokkaa, kaikki sähköauton ongelmat jollain periaatteella ratkottu, ekologisuus tapissaan (?) ja vetyä on maailmassa riittämiin.

    Ainoa vaikeus lienee tuon vedyn jalostaminen, tai saattaa niitä olla muitakin kerta se ei ole vielä yleistynyt. Itse olen jollain tavalla innoissaan sähköautoista juuri niiden potentiaalin takia, ja siksi, että tosiasiassa bensa joskus loppuu.

    Henk. koht. voisin ajaa työajot ihan mielelläni sähköautolla, jos sen bensan voisi "säästää" harrasteautolleni, ja kaikille tulevien ihmisten tuleville harrasteautoille, heh.

    Vaikka onhan sähkössäkin potentiaalia, vrt. Datsun White Zombie.

    Mielenkiintoinen koeajo!

    VastaaPoista
  2. Langaton lataus ei tule olemaan järkevää koska häviöt olisivat suuret? Näin olen itse ymmärtänyt. Toisaalta, pidetäänhän suomessa autoja johdon päässä talvella nytkin, joten en usko, että yöllä lataaminen sinäänsä mikään ongelma voi olla.

    Etelä Koreassa tutkittiin lataavaa tietä, joka niinkin olisi järkevä. Riittäisi, että pääväylät olisivat lataavia, ja näin ollen olisi vielä 150km:n matka pääväylien ulkopuolella ajettavaksi.

    Vetyauto on periaatteessa hyvä idea, mutta käytännössä saa nähdä kumpi vie voiton. Akut, vai vety. Vedyn, kuten bensan ja dieselinkin etu on energiatiheys niiden massaan nähden.

    Miksi Peugeot iOn on juuri tuon kokoinen, syy johtuu japanilaisesta autoluokituksesta johon Mitsubishi iMiev kuuluu, ja iOn on täysin sama auto uudelleennimettynä. Eihän sähköauton siis tarvitse olla pieni, mutta tämä nimenomainen on.

    Näillä ensimmäisillä autoilla tavoitellaankin ensisijaisesti yritysasiakkaita yksityisten sijaan tässä vaiheessa. Yksityisille tuskin tulee olemaan vaihtoetho näin kalliina, ja sen tiedostaa ilmeisesti valmistajakin.

    VastaaPoista
  3. Niin ja vielä jatkoa, hyvä koeajo kirjoitus muuten! :)

    VastaaPoista
  4. Wattipoljin = kaasupoljin :)

    VastaaPoista